Näin ensimmäisen kunnon kirjoituksen teemaksi päätin pistää mun suosikkikauhuelokuvani, ihan vain koska satun tykkäämään pelottavista elokuvista. Suurin osa varmaan aika perus laatuleffoja jotka löytyvät kaikkien listoista, mutta pari sellaista vähän tuntemattomampaakin toivottavasti onnistuin mukaan tunkemaan.

Huom. Tässä ei ole kaikki mun lempikauhuelokuvani, vaan valikoituja paloja, eli niitä joista jaksoin nyt kirjoittaa. Muista tulee tod. näk. juttua vielä myöhemmin, kauhuleffoista jaksan aina kirjoittaa.

~ ~ ~ ~

Hohto – The Shining (1980)

Mä olen suuri Stanley Kubrickin fani, joten tämä on ehdoton ykkönen. Kubrickhan ei tässä elokuvassa kunnioittanut juuri ollenkaan Stephen Kingin samannimistä kirjaa, johon elokuva on perustuvinaan, ja olen hyvin kiitollinen hänelle tästä. Stephen Kingin Hohtoahan mä en ole lukenut, mutta muiden Kingin teosten ja kuulemieni juttujen perusteella en taida halutakaan. Jotenkin kyseisen kirjailijan jutut eivät vain iske. Olenpa jopa kuullut huhua, että Kingin olisi alun perin ollut tarkoitus käsikirjoittaa Kubrickin Hohto, mutta tuli potkituksi pihalle kun jälki ei miellyttänyt ohjaajaa. Eipä kai Kubrick se kaikista ystävällisin ja mukavin persoona ollut, mutta ainakin mahtava elokuvantekijä.

Elokuvan päärooleissa ovat Jack Nicholson, Shelley Duvall sekä Danny Lloyd. Duvallin roolisuorituksesta olen kuullut paljon huonoa kommenttia, mutta mun mielestäni nuo kaikki kolme olivat oikein hyviä.

 

Manaaja – The Exorcist (1973)

Seittemän vuotta ennen Hohtoa tehty William Friedkinin ohjaama kauhuelokuva demonin riivaamaksi joutuvasta pienestä tytöstä Reganista. Tämä on loistava klassikko, ei ehkä nykyään niinkään pelottava mun silmissäni, mutta silti jaksaa katsoa useamman kerran. Kekseliäs. Ohjaajan pitkässä versiossa pimeissä nurkissa pomppii ties mitä turhia demoninnaamoja, mistä en tykkää yhtään. Lyhyt versio on siis siinä mielessä parempi, mutta siinä sitten taas ei muistaakseni ole ollenkaan yhtä lempikohtauksistani, jossa Regan kävelee portaat alas vähän omalaatuisemmalla tyylillä.

 

Uhka – Ils (2006)

Uhka eli Them eli Ils on todella pelottava ranskalainen kauhupätkä, jonka väitetään perustuvan tositapahtumiin. Elokuva ei ole erityisen pitkä, mutta on vaan hyvä ettei tapahtumia ole turhaan venytetty liiallisuuksiin. Elokuvassa pariskunta viettää rauhaisaa iltaa syrjäisessä talossaan, kun pian alkaa vaikuttaa siltä etteivät he olekaan enää yksin. Elokuva pysyy piinaavan jännittävänä alusta loppuun saakka. Suosittelen.

 

Unohdetut – Aparecidos (2007)

Pidän suuresti espanjalaisten tyylistä tehdä elokuvia, etenkin kauhuelokuvia. Tämä on yksi loistava, pelottava ja ajatuksia herättävä esimerkki siitä. Se kertoo kahdesta aikuisesta sisaruksesta, Malenasta ja Pablosta, jotka matkustaessaan katsomaan lapsuudenkotiaan löytävät salaperäisen päiväkirjan. Kirjassa on tarkasti kuvailtuna kylmäverinen kolmihenkisen perheen murha kaksikymmentä vuotta aiemmin. Kun he vielä samana yönä majoittuvat pienessä motellissa, he huomaavat että joku tai jokin toistaa pilkuntarkasti päiväkirjassa kuvailtuja järkyttäviä tekoja. Outoa.

 

Orpokoti – El orfanato (2007)

Lisää espanjalaista kauhua. Tämän varmaan melkeen kaikki tietääkin. Mielestäni aivan liian alhaisella ikärajalla merkitty Orpokoti aiheutti mulle ensimmäisellä katselukerralla monia unettomia öitä. Itse asiassa jo sen traileri aiheutti mulle unettomia öitä, mutta olin kyllä aika pieni kun sen näin. Guillermo Del Toron tuottama ja Serranon perheen Belén Ruedan tähdittämä pätkä on syntisen pelottava ja piinaava. Tätä tuskin on kenenkään helppo katsoa yksin pimeässä huoneessa.

 

Psyko – Psycho (1960)

Alfred Hitchkokin mustavalkoinen klassikkokauhuelokuva kuuluu ehdottomasti suosikkeihini. Elokuva perustuu Robert Blochin kirjoittamaan samannimiseen psykologiseen trilleriin, joka on mielestäni myös erittäin hyvä kirja. Psyko on hyvin tunnettu ja menestynyt elokuva, joka on toiminut esikuvana moneen myöhempään elokuvaan. Se kertoo nuoresta naisesta, joka lähtee pakomatkalle työpaikaltaan varastamiensa rahojen kanssa ja pysähtyy syrjäiseen pikku motelliin. Hänet toivottaa tervetulleeksi erikoinen hotelllinpitäjä Norman Bates, ja siitä seuraa erikoinen tapahtumaketju elokuvan loppuun saakka.

 

Päätön ratsumies - Sleepy Hollow (1999)

Tässä Johnny Deppin tähdittämässä elokuvassa on upean synkkä tunnelma. Visuaalisesti vaikuttava ja selkäpiitä karmiva fantasiakauhis pienestä Sleepy Hollown kylästä, jonne etsivä Ichabod Crane lähetetään tutkimaan julmia murhia. Kaikkien uhrien päät ovat kateissa, ja jutussa on muutenkin jotain omituista. New Yorkin osavaltiossa Jenkeissä on muuten oikeasti kaupunki jonka nimi on Sleepy Hollow, ja siellä sanotaan kummittelevan. Tuli vain mieleen.

 

Korealaiset kauhuelokuvat

Wishing Stairs, Phone, Into the mirror... Jostain syystä en ole koskaan pitänyt japanilaisista kauhuelokuvista, mutta korealaiset sen sijaan ovat suurta herkkua. En muuten yhtään tiedä miksi, mutta korealaisista kauhuleffoista mulle tulee aina mieleen ketsuppi. Ehkä siksi että joskus niissä veri ei vaan näytä aidolta (ei kyllä sillä että se olisi pelkkien korealaisten leffojen ongelma).

 

Piina – Misery (1990)

Taisinpa tuossa aikaisemmin sanoa etten tykkää Stephen Kingistä. Kuitenkin kyseisen herran kirjaan perustuva Piina on mielestäni erittäin hyvä kauhuelokuva. Elokuvan on ohjannut Rob Reiner, jonka käsialaa on myöskin loistava parodia This is Spinal Tap. Piina kertoo tunnetusta kirjailijasta, Paul Sheldonista, joka joutuu auto-onnettomuuteen keskellä ei mitään. Hänet pelastaa suuri ihailija, Annie Wilkes, joka vie hänet kotiinsa. Pian avuliaan sairaanhoitajan syrjäisessä kodissa toipuminen kuitenkin muuttuu todelliseksi painajaiseksi.

 

Rosemaryn painajainen – Rosemary's baby (1968)

Rosemary ja hänen aviomiehensä muuttavat uuteen asuntoon, ja pian Rosemary tulee raskaaksi. Samaan aikaan naapurin vanhempi pariskunta alkaa käyttäytyä tungettelevasti, ja Rosemary tajuaa että kaikki ei nyt ole kohdallaan. Roman Polanskin ohjaama kauhuelokuva on piinaava ja selkäpiitä karmiva. Se pitää katsojan jännityksessä aivan loppuun asti. Elokuvassa on hyvä musiikki, varsinkin ihon kananlihalle nostava ”tunnuskappale” alkutekstien aikana.

 

Linnut – The Birds (1963)

Linnut oli muistaakseni ensimmäinen kunnon kauhuelokuva jonka ikinä näin. Silloin se oli mielestäni älyttömän pelottava ja edelleenkin sen katsominen kylmää, ihan vaikka vain siksikin että muistan miten paljon sitä pelkäsin aikaisemmin. Tämä on toinen hieno esimerkki Alfred Hitchkokin neroudesta elokuvienteon saralla. Ei ihan heti ensimmäisenä ajattelisi että linnuista saisi tällaisen kauhuelokuvan.

 

Nosferatut (1922 & 1979)

Tavallisesti elokuvien ”remaket” eivät oikein iske, mutta tämä on poikkeus. Werner Herzogin myöhempi versio F.W. Murnaun Nosferatustahan on oikeastaan ennemminkin kunnianosoitus kuin uusi filmatisointi, ja hyviä ovat molemmat. Murnaun vanha Nosferatu on mustavalkoinen, Herzogin versio värillinen. Eivät ehkä kauhuelokuvina siitä pelottavimmasta päästä, mutta muuten loistavia.

 

Emily Rosen riivaaja – The Exorcism of Emily Rose (2005)

Toinen elokuva paholaisen riivaamasta tytöstä. Monen mielestä tämä elokuva on tylsä, joistain kohdista olen kyllä sitä mieltä itsekin, mutta kyllä tästä löytyy monia pelottavia ja hyvin tehtyjä kohtauksiakin. Tykkään kyllä tästäkin kovasti.